blogikannet

Startti
TAVOITTEELLISEEN KIRJOITTAMISEEN

Ota haltuun yrittäjän tärkeimmät kirjoitustaidot.

Haluatko oppia kirjoittamaan niin, että lukijat kiinnostuvat, innostuvat, sitoutuvat ja ostavat

Mahtavaa, olet oikeassa paikassa!

Jos ei vielä tunneta, olisi ihana tutustua! Olen Sirja – ja olen auttanut jo yli sataa yrittäjää parantamaan omia tekstejään koukuttaviksi asiakaspolun jokaisessa vaiheessa.

Yrittäjien kanssa työskennellessäni olen huomannut, kuinka hyvätkin kirjoittajat kompastuvat muutamaan perusvirheeseen siirtyessään kirjoittamaan yritystekstejä. 

Ensimmäinen ja tärkein niistä on se, ettei teksteille aseteta minkäänlaisia tavoitteita, vaan sisällöntuotanto on hyvin sattumanvaraista – joskus osuu, joskus ei. 

Ja sitten ihmetellään kun myyntiä ei tulekaan…

Siksi STARTTI TAVOITTEELLISEEN KIRJOITTAMISEEN -kirjoituskurssilla opit yrittäjän tärkeimmät kirjoitustaidot eli...  

1 | Opit puhuttelemaan asiakastasi löytämällä oikean näkökulman ja kirjoittamalla siten sisältöä, joka kiinnostaa.

2 | Otat haltuusi koukuttavan tekstin tärkeimmät elementit, joiden avulla kirjoitat selkeämmin ja innostavammin.  

3 | Teet itsestäsi ykkösvalinnan kasvattamalla luottamusta ja sitouttamalla yleisösi.  

4 | Tehostat myyntiäsi luomalla kiinnostavat myyntitekstit ja houkuttelevan tarjouksen, joka saa ostamaan.  

Kenelle kirjoituskurssi sopii?

Kurssi on suunnattu erityisesti sinulle, jonka markkinointitekstit eivät vielä tuota tuloksia. Todennäköisesti olet tottunut kirjoittamaan ”huvin vuoksi”, etkä vielä tiedä, kuinka tekstejä kirjoitetaan tavoitteellisesti ja nimenomaan yrityksen käyttöön. 

Tämä voi näkyä esimerkiksi siten, että… 

Jos tekstejämme ei edes huomata, ei niitä myöskään lueta.

Kilpailu myynnistä ja joukosta erottumisesta on kovaa, MUTTA silti monen yrittäjän tekstit ovat aivan peruskauraa, ilman minkäänlaista punaista lankaa tai kohdennusta juuri omalle yleisölle.

Mutta jos tekstimme eivät sytytä lukijaa, ne ohitetaan yhtä varmasti kuin käännät kanavaa tylsän tv-ohjelman alkaessa. 

Siksi jokaisen yrittäjän tulisi...

1) Oppia kirjoittamaan itsensä sijaan asiakkaan näkökulmasta.

2) Löytää oma kiinnostava kirjoitustyyli ja tapa sanoa asioita.

3) Oppia rakentamaan koukuttavaa sisältöä, joka vie lukijan ostoskorille.

4) Oppia perusmyyntikikat, joilla saat lukijan innostumaan.

VALMIS OPPIMAAN?

blogikannet

Startti
TAVOITTEELLISEEN KIRJOITTAMISEEN


- kirjoituskurssi pienyrittäjille

Ota haltuusi yrittäjän tärkeimmät kirjoitustaidot 4 viikon mittaisella verkkokurssilla. Aloita samantien ja opi kuinka kirjoitat niin, että lukijasi kiinnostuvat, innostuvat, sitoutuvat ja ostavat.

Hinta:  179 € + alv

(224,65 €)

Maksatko mieluummin laskulla tai useammassa erässä? Onnistuu! Laita laskutuspyyntö osoitteeseen: sirja@sanarikastamo.fi

Mitä kurssi sisältää?

4 viikon mittaisella verkkokurssilla opit tämän päivän yrittäjän tärkeimmät kirjoitustaidot.

Kurssilla käymme läpi yritystekstien kirjoittamista myynnin psykologian ja ihmisten käyttäytymisen näkökulmista opetusvideoiden ja harjoitustehtävien kautta. 

Opetuksen ohessa kirjoitat valmista markkinointimateriaalia omalle yrityksellesi 7 kirjoitusharjoituksen avulla, jotka auttavat sinua omien markkinointi- ja myyntitekstien hiomisessa.

Jokainen viikko sisältää luentoja n. 60 minuutin verran ja 2-3 tehtävää. Ensimmäisen viikon tehtävien kimppuun pääset heti oston jälkeen, seuraavat tehtävät aukeavat sinulle viikon välein.

 

Kurssiviikkojen sisältö:

1 | TAVOITTEET TEKSTEISSÄ

Ensimmäisellä viikolla vastaamme kirjoittamisen peruskysymyksiin: Kenelle, mitä ja miten?

VIIKKO SISÄLTÄÄ:

1) JOHDANTO: Opit asettamaan tavoitteet teksteille ja ymmärrät millaisella tekstillä saavutat ne.
2) SUUNNITTELU: Luot oman kiinnostavan sisällön ideapankkisi 7 askeleen avulla.
3) HARJOITUS: Kirjoitat viestit asiakaspolun eri vaiheisiin.

Tavoite: Löytää kirjoitusteemat, jotka kiinnostavat ja puhuttelevat juuri oikeaa ihmistä asiakaspolun eri vaiheissa.

2 | KOUKUTTAVAT TEKSTIT

Toisella viikolla otat haltuusi koukuttavan tekstin elementit, ja kirjoitat selkeämmin ja innostavammin.  

VIIKKO SISÄLTÄÄ:

1) JOHDANTO: Otat haltuun hyvän tekstin 7 elementtiä, jotta lukijasi jaksaa lukea alusta loppuun saakka.
2) HARJOITUS: Opit tekemään tekstille muodonmuutoksen huonosta hyväksi.
3) HARJOITUS: Kirjoitat viestejä, jotka poistavat oston esteitä.

Tavoite: Kirjoitetaan tekstejä, jotka innostavat, joita on miellyttävä lukea siten, että ne saavat haluamaan lukea lisää.

3 | TEE ITSESTÄSI YKKÖSVALINTA

Kolmannella viikolla herätämme tunteita ja erityisesti luottamusta, joka saa yleisön sitoutumaan sinuun. 

VIIKKO SISÄLTÄÄ:

1) JOHDANTO: Opit keinoja herättää luottamusta yleisössäsi.
2) HARJOITUS: Otat haltuun oman näkökulmasi ja luot eroja kilpailijoihin.
3) HARJOITUS: Kirjoitat asiakastarinan ja opit, kuinka auttaa harkitsevaa tekemään ostopäätös.

Tavoite: Kirjoitetaan tekstejä, jotka auttavat lukijaa sitoutumaan ja satsaamaan juuri sinuun.

4 | TEHOA MYYNTIIN

Neljännellä viikolla otamme katsauksen myyvään kirjoittamiseen ja luomme houkuttelevan tarjouksen, joka saa ostamaan.  

VIIKKO SISÄLTÄÄ:

1) JOHDANTO: Otat haltuun myyvän kirjoittamisen 10 perusperiaattetta.
2) HARJOITUS: Opit hyödyntämään erilaisia myyntitekstejä.
3) HARJOITUS: Opit, mikä on tärkein keino luoda vastustamaton tarjous asiakkaallesi.

Tavoite: Kirjoitetaan tekstejä, jotka saavat aikaan toimintaa ja laittavat lukijan liikkeelle.

"Ymmärsin, että viestit voisi olla paljon kohdennetumpia. Aina ei tarvitse yrittää tavoittaa kaikkia yhdellä kertaa."

(Kurssilaisen oivallus Asiakaspolku -harjoituksesta)

blogikannet

LISÄKSI KURSSIIN SISÄLTYY:

HENKILÖKOHTAINEN PALAUTE

Omille teksteilleen sokaistuu helposti, jolloin on vaikea nähdä, mikä niissä on hyvää ja mitä voisi vielä kehittää eteenpäin.

Siksi voit laittaa minulle kurssin aikana joka viikko tekstisi näytille, ja katsotaan yhdessä, miten niitä kannattaa edistää. Annan teksteihisi kehitysideoita, muokkausehdotuksia ja autan sinua löytämään omat vahvuutesi kirjoittajana.

BONUSALUE

Bonualueelta löydät bonustehtäviä, jotka tukevat sinua tarvittaessa viikkotehtävien suorittaessa.

Lisäksi alueelta löydät yrittäjälle hyödyllisiä linkkejä sekä markkinointiin ja myyntiin liittyvää koulutusmateriaalia muilta oman alansa asiantuntijoilta.

Saatavilla mm.

>>> Pilkuttajan Opas pilkunviilaukseen

>>> Sananhaltijan Löydä luovuuden taika -minikurssi

>>> Vanan 5 visuaalista vinkkiä someen -opas

>>> Tiventen Näin myyt somessa -workshop

>>> Social With MillanTee tehokasta somemarkkinointia ilman isoa budjettia” -luento

"Kurssilla parasta oli luonnollisesti tuo palaute omasta tekstistä! Tää oli ihan huippu kurssi ja sain tästä paljon teksti-ideoita ja kirjoittamisintoa. Kiitos!"

KURSSIN KÄYTYÄSI OLET OPPINUT:

Sillä näkymiseen, yleisön hurmaamiseen ja myymiseen tarvitaan enemmän kuin "huvin vuoksi kirjoitettua tekstiä".

Mitä aikaisemmat Sanarikastamon kurssilaiset ovat oivaltaneet?

"Opin eniten aiheista: Oma tyyli ja tekstin rakenne osioista. Myös kaikki Nopeuta tekstien tekemistä vinkit tulivat heti käytäntöön. Sain näistä osioista varmuutta omaan tapaan kirjoittaa, paremmin luettavia tekstejä sekä sitä nopeutta kiireisen yksinyrittäjän arkeen ruuhkavuosien keskelle."

"Olen muotoillut unelma-asiakastani pitkään ja sain sen vihdoin kirkastettua bonustehtävän avulla."

"Ihmisellä on monenlaisia tarpeita, jotka kannattaa ottaa huomioon tekstiä kirjoittaessa."

"Opin, että omassa tekemisessä ja kirjoittamisessa on vielä paljon parantamisen varaa. Joissain asioissa onnistun jo ihan hyvin. Eniten mieleen jäi oman tyylin tärkeys, unelma-asiakkaan kirkastaminen ja tarinat, ja näihin haluan panostaa mahdollisimman pian."

blogikannet

JA MILLOIN PÄÄSEE ALOITTAMAAN?

Startti
TAVOITTEELLISEEN KIRJOITTAMISEEN


- kirjoituskurssi pienyrittäjille

ALOITA SAMANTIEN

179 € + alv

4 viikon mittaisella kirjoituskurssilla opit tämän päivän yrittäjän tärkeimmät kirjoitustaidot. Aloita heti ekan viikon harjoituksilla, seuraavat moduulit aukeavat käyttöösi viikon välein.

Opetuksen ohessa kirjoitat valmista markkinointimateriaalia omalle yrityksellesi 7 kirjoitusharjoituksen avulla, jotka auttavat sinua omien markkinointi- ja myyntitekstien hiomisessa.

Maksatko mieluummin laskulla tai useammassa erässä? Onnistuu! Laita laskutuspyyntö osoitteeseen: sirja@sanarikastamo.fi

"Ymmärrän nyt paremmin omat vahvuudet ja kehitettävät kohteet kirjoittajana."

MIKSI TOTEUTIN TÄMÄN KURSSIN?

Vaikka olen tehnyt markkinointia aikaisemmassa työssäni jo vuosia, yllätyin kuinka paljon kirjoittamista mahtuu pienyrittäjän TO DO -listalle.

On tehtävä mainoksia, somepostauksia, nettisivutekstejä ja vielä uutiskirjeitäkin – no, kyllähän sinä tämän jo olet varmasti huomannut! 

Tehdessäni töitä yrittäjien kanssa olen kuitenkin huomannut yhden erittäin tärkeän seikan.

Vaikka monet yrittäjät osaavat kirjoittaa, on tavoitteellisuus asia, jota ei oikein ymmärretä.

On nimittäin täysin eri asia kirjoittaa tekstejä yrityksen markkinointiin kuin ihan vain pitää yllä omaa IG-tiliä. Tavoitteellinen kirjoittaminen vaatii enemmän suunnitelmallisuutta, oman yleisön tuntemista ja tiettyjen myynnin psykologian tärppien ymmärtämistä. 

Ja tämä on suurin syy sen siihen, miksi et tiedä mitä kirjoittaa, tekstisi eivät saa aikaan reagointeja tai vaikka teksteistäsi tykätään, ne eivät johda myyntiin. 

Hyvä uutinen on se, että myös tavoitteellinen kirjoittaminen on asia, jota voimme oppia!

Haluatko sinä oppia kirjoittamaan niin, että lukijasi kiinnostuvat, innostuvat, sitoutuvat ja ostavat?

UUDEN OPPIMINEN VAATII KUITENKIN MYÖS HALUA KEHITTYÄ

Siksi tämä kurssi ei välttämättä sovellu
sinulle, jos...

KURSSEISTA USEIN KYSYTTYÄ:

Sopii. Tämä kurssi on tarkoitettu nimenomaan alussa oleville ja aloittaville yrittäjille tai yrittäjille, jonka markkinointi ei vielä ole saanut tuulta alleen. 

Kurssin tehtävissä pääset pohtimaan kirjoittamista juuri omasta tilanteestasi ja lähtökohdistasi käsin. Kurssin tehtävät auttavat sinua pohtimaan omaa unelma-asiakastasi, asiakkaasi ostopolkua ja keinoja, joita sinä haluat ottaa mukaan markkinointiisi. 

Sopii. Kurssilla emme keskity mihinkään tiettyyn kanavaan kirjoittamiseen, vaan voit valita tehtävissä missä tekstisi julkaiset. Tämä ei siis ole IG-valmennus vaan toivon, että kierrätät tekstejä kaikissa kanavissa. 

Kurssimateriaalit ovat käytettävissäsi vuoden ajan kurssin alkamispäivästä. Osa materiaaleista on myös ladattavia tiedostoja, jotka voit ladata vapaasti omaan käyttöösi.

Voit aina maksaa kaikki kurssini myös laskulla tai useammassa erässä, ei ongelmaa 🙂  Mikäli toivot maksua useammassa erässä tai maksamista laskun kautta, laitathan minulle viestiä: sirja@sanarikastamo.fi, niin laitetaan asia järjestymään!

Kurssin harjoituksissa kirjoitat suoraan markkinointitekstejä, joita voit oikeasti julkaista kanavissasi. Näin kurssiin käytetty aika on aina pois siitä ajasta, minkä joka tapauksessa käyttäisit markkinointiin, kätevää eikö? 

Kurssi sisältää viikossa n. 60 minuuttia luentomateriaalia, jotka olen jakanut 2-3 osaan. Tämän lisäksi kurssin tehtävien kirjoittamiseen ja omaan pohdintaan suosittelen varaamaan noin 2-3 tuntia viikossa, jotta ehdit kirjoittaa rauhassa pohdiskellen. 

Kurssiviikon tehtävät voit suorittaa kerralla, mutta suosittelen tehtävien jakamista 2-3 päivälle viikossa – näin tekstisi saavat aikaa muhia ja kehittyä.

KURSSIN JÄLKEEN SINÄ…

"Kurssi oli runsas, sisälsi reilusti vinkkejä ja hyviä esimerkkejä."

blogikannet

Startti
TAVOITTEELLISEEN KIRJOITTAMISEEN

Ota haltuun yrittäjän tärkeimmät kirjoitustaidot.

4 askeleen polku sinulle, joka olet valmis siirtymään huvin vuoksi kirjoittamisesta yleisön hurmaamiseen.

STARTTAA SAMANTIEN!

Maksatko mieluummin laskulla tai useammassa erässä? Onnistuu! Laita laskutuspyyntö osoitteeseen: sirja@sanarikastamo.fi