Etsinnässä koukuttava otsikko? 50 otsikkoideaa käyttöösi

Koukuttava otsikko tekstiisi? Kyllä kiitos! Otsikointi tuntuu monista haastavalta, eikä oikeastaan ihme.Otsikoinnin tärkeyttä korostetaan tänä päivänä paljon, mikä luo myös paineita hyvälle otsikolle. Siksi kokosin sinulle 50 koukuttavaa otsikkoa, sekä muutaman täsmävinkin, joka koukuttavissa otsikoissa kannattaa ottaa huomioon.

Miksi koukuttava otsikko on tärkeä?

Pysäyttävät otsikot ovat nousseet erityisen tärkeään rooliin, sillä 

1) Ensinnäkin viestitulvaa on todella paljon, joten viestien ohi rullataan aikaisempaakin nopeammin. Otsikon on kiinnitettävä lukijasi huomio eli oltava juuri häntä varten.
 
2) Toiseksi näkyvyyden saaminen eri kanavissa on muuttunut algoritmien myötä. Esimerkiksi uudet somekanavien algoritmimuutokset antavat meille mahdollisuuden näkyä yhä enemmän omien seuraajiemme ulkopuolelle.
 
Kun aikaisemmin algoritmit kierrättivät esimerkiksi Instagramissa Reelsejämme lähinnä omalle seuraajakunnalle, yhä enemmän IG ehdottelee nyt postauksia heille, jotka eivät vielä seuraa meitä. 

Näkyvyydestä on hyötyä kuitenkin vain silloin, kun saat pysäytettyä oikean henkilön tekstiesi äärellä – ja innostat häntä lukemaan lisää.

Jos siis haluat häikäistä myös heidät, jotka eivät vielä tunne sinua, panosta koukuttaviin otsikoihin. 

Tässä blogissa kerron sinulle ensin muutaman elementin, joista koukuttava otsikko rakentuu, toiseksi kerron sinulle 50 ehdotusta, joiden pohjalta ideoita omia otsikoita JA lopusta löydät vielä koukuttavan otsikon tarkistuslistan käyttöösi.

 

Mistä elementeistä koukuttava otsikko rakentuu?

Otsikon kirjoittamisen haaste syntyy siitä, että erilaisiin kohderyhmiin puree hiukan eri otsikot ja otsikot ovat erilaisia myös eri kanavissa. Iltalehdet käyttävät erityisen menestyneesti klikkiotsikoita, mutta he saavatkin rahansa jo klikkauksesta, joten se on heille tärkeintä. Yrittäjät valitettavasti eivät.
 

Hyvä otsikko on:

1) Selkeä! Otsikon tulee kertoa selkeästi mitä tuleva teksti oikeasti sisältää ja mitä lukija saa, kun hän lukee tekstin.
 
Otsikossa olisi hyvä tulla esiin mitä ja kenelle – eli kuka lukemisesta hyötyy ja miksi.
 
Mitä paremmin saat kohdennettua otsikon juuri hänelle, jonka haluat pysäyttää, sitä suuremmalla todennäköisyydellä vedät oikeita henkilöitä tekstiesi pariin. Et nimittäin oikeasti tee niillä väärillä tyypeillä yhtään mitään.
 
2) Tehokas. Tänä päivänä kaipaamme tehokkuutta ja helppoutta. Ihminen on pohjimmiltaan aika laiska ja kaipaa hyvin simppeleitä ohjeita. Siksi hyvä valinta otsikkoon ovat esimerkiksi numerot.
 
Sen sijaan otsikko EI ole oikea paikka runoille, arvoituksille ja tarinallisuudelle. Mitä esimerkiksi ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan” -otsikko tarkoittaa? Kukaan ei tiedä.
 
3) On oikea rytmiltään ja pituudeltaan. Moni eri kouluttaja puhuu nykyisin siitä, että paras otsikko on noin 6 sanaa. Tähän uskon myös itse ja esimerkiksi Instagramiin tämä sopii hyvin kun silmäilet feediä. Joissakin teksteissä, kun blogiteksteissä otsikot voivat olla myös huomattavasti pidempiä – esimerkiksi blogissa n. 12 sanaa.
 
Lisäksi kannattaa huomioida, minne sijoitat tärkeät sanat. Kun silmäilet otsikoita, huomaat itsekin, että luet usein lauseen ensimmäiset ja viimeiset sanat. Laita siis tärkeimmät koukut niihin kohtiin. 
 
>> Haluatko oppia kirjoittamaan innostavampia sometekstejä? Aloita Sometekstin taika: Postausten kirjoitustreenit (15 €) samantien!
 
4) Sisältää koukuttavia eli lukijaa puhuttelevia sanoja. Lisäksi otsikossa kannattaa olla sanoja, jotka lisäävät koukuttavuutta. Näitä ovat esimerkiksi adjektiivit, jotka luovat mielikuvaa tietynlaisesta lopputuloksesta. 
 
Toinen hyvä koukku on virheiden välttäminen (esim. Ethän tee näitä virheitä ruuanlaitossa), sillä kukapa meistä haluaisi tehdä asioita väärin.
 
Mutta mennään itse asiaan, tässäpä ne lupaamani 50 otsikkoideaa:
 

50 otsikkoideaa käyttöösi - syntyisikö näistä koukuttava otsikko juuri sinulle?

  •  Suurin virhe, jonka…
  • Tämän takia et pysty x
  • Kumpi sopii sinulle paremmin, x vai x?
  • Paras neuvo jonka olen saanut…
  • Surkein neuvo, jonka olen saanut…
  • Kuvittele, että heräät huomenna ja …
  • Jos saisit valita…
  • Jos voisit muuttaa yhden asian…
  • Jos voisit ennustaa tulevaan…
  • Miksi niin moni..
  • Oletko ajatellut että…
  • Arvaatko, miksi lopetin…
  • Nyt on pakko tunnustaa…
  • Tiedätkö syyn sille, miksi niin moni…
  • Tämä kannattaa tehdä jos…
  • Syy miksi rakastan…
  • Kuinka käyttää x oikein…
  • Mikä on paras keino…
  • X vai y? Tiedätkö kumpi…
  • Kenen puoleen käännyt kun…
  • Jos mietit eilistä…
  • Oletko koskaan kokeillut…
  • Oikeasti, ei kukaan enää halua x asiaa.
  • Miksi ihmiset puhuvat, että…
  • Vieläkö ihmiset kuvittelevat, että…
  • On vuosi 2024, ja silti…
  • Tiedän, että sinäkin pystyt…
  • Onko totta, että…
  • Numerot eivät valehtele, nimittäin…
  • Tämä tilasto yllätti minut täysin
  • Tämä ansaitsee tulla sanotuksi
  • Luin erään tutkimuksen, jossa..
  • On tutkittu, että…
  • X on kaikki mitä sinun pitää tietää tästä.
  • Jos luet tänään yhden postaukseni, toivon sen olevan tämä.
  • Kaikkien x pitäisi tietää tämä
  • Oletko muuten koskaan kuullut?
  • Miksi kukaan ei kertonut tätä minulle aiemmin?
  • Tämä mullisti ajatteluni täysin
  • Asuuko Matti vieläkin kukkarossasi?
  •  
  • Oletko samaa mieltä, että…
  • Arvaatko, mikä oli suurin virheeni x asiassa?
  • Olen varma, etten voi olla ainoa joka…
  • Ehkä se olen vain minä, mutta…
  • Tiedätkö jo salaisuuden siitä, kuinka …
  • Jos tekisin yhden asian toisin…
  • Teetkö sinäkin näin…
  • Keksitkö mitään parempaa kuin…
  • Muistatko sen kun…
  • Olitko sinäkin…
  • Jos saisit yhden toivomuksen…
  • Jos saisit muuttaa yhden asian…

Koukuttavan otsikon tarkistuslista:

Tässä vielä muutama asia, jotka kannattaa huomioida otsikkoa kirjoittaessasi:

  • Sijoita tärkeimmät sanat alkuun ja loppuun – ne silmäillään ensin.

  • Sopivaksi pituudeksi otsikolle on sanottu usein n. 6-12 sanaa, mutta esimerkiksi somessa otsikot saavat olla lyhyempiä ja napakampia.

  • Kerro otsikossa kuka lukemisesta hyötyy ja miksi – tarkasta, että sisältö vastaa otsikkoa.

  • Vaihda otsikko aktiiviin.

  • Mieti, herättääkö otsikko haluamasi tunteen.

  • Kokeile, olisiko otsikko parempi, jos siihen laittaisi esimerkiksi numeron, taikasanan tai adjektiivin?

  • Kysy itseltäsi, lukisitko itse tekstin jos se tulisi vastaan netissä?

Toivottavasti näistä vinkeistä on sinulle apua!