ASIAKASTARINA: NIINA / VALONSALO
Vetävä myyntisivu nostaa esiin palvelun parhaat piirteet
08/2024 | lukuaika 7 min.
On luonnollista, että uuden palvelun myyntisivua hiotaan useaan otteeseen
Kun uusi palvelu on tulossa lanseeraukseen, on ymmärrettävästi monia kysymyksiä vielä ilmoilla.
Usein yrittäjällä on paljon ajatuksia liittyen myyntitekstiin ja palvelun sisältöön, mutta kun asioita pyörittelee tarpeeksi kauan yksin, alkaa sille sokaistua – ja on vaikea nähdä asioita enää asiakkaiden näkökulmasta.
ValonSalon Niina kääntyi puoleeni kirjoittaessaan uuden palvelunsa myyntisivua, sillä hänen omat ajatukset tuntuivat olevan tekstin kanssa jumissa.
Vaikka paperilla oli jo monia asioita, oli vaikea päättää, mitkä ovat niitä olennaisia asioita juuri asiakkaan päätöksenteon kannalta.
Niinpä päätimme työstää yhdessä myyntisivua eteenpäin JUMISSA-palveluni tiimoilta, jonka ideana on juurikin auttaa yrittäjiä editoimaan ja rikastamaan omaa tekstiä unelma-asiakasta houkuttelevaksi.
Uutta palvelua luodessa on tärkeää hyväksyä tietty keskeneräisyys – moni asia on vielä epävarma ja niin saa ollakin. Kyseessä on prosessi, jossa jokaisella kirjoituskierroksella pääsemme askeleita eteenpäin ja saamme hiottua sekä myyntitekstiä että palvelua ja sen tuotteistamista eteenpäin.
Niinan kanssa hioimme myyntisivun valmiiksi ensimmäistä lanseerausta varten, jonka jälkeen uskon prosessin edelleen jatkuvan – myyntisivua hiotaan eteenpäin asiakkaiden palautteiden ja omien kokemuksien myötä jopa jatkuvasti.
Tässä asiakastarinassa nostan esiin Niinan kanssa tehtyjä oivalluksia uuden palvelun myyntisivun kirjoittamisessa.

Mistä Niinan kanssa lähdettiin liikkeelle?
“Minulla oli tulossa uusi palvelu myyntiin, mutta ei hajuakaan miten se pitäisi kirjoittaa niin, että se olisi asiakasta houkutteleva tai myyvä. Olin melkoisen tuskastunut, sillä itsellä ei ole kokemusta tällaisen myynnistä ja sivun rakentaminen turhautti.“ (Niina)
Niina on ValonSalo yrityksen perustaja, Liikuttava life coach & fysioterapeutti
Kuinka prosessi eteni?
”Kirjoitin myyntisivua ensimmäistä kertaa, ja tiesin saavani apua Sirjalta. Prosessista jäi mieleen erityisesti se, että sai kertoa kuinka jumissa on, ilman että täytyy vastata täydellisesti, vaan asioita sai purkaa vain vapaasti ääniviestein.
Ensin kirjoitin myyntisivun Säväytys-oppaasta löytyvän myyntisivun kaavan mukaan, mutta edelleen pohdin sitä kokonaisuutta – onko tämä sopivan mittainen, onko tässä kaikki tärkeä, miten kerron palvelustani?”
Pallottelimme Niinan kanssa myyntisivua edestakaisin n. 4-5 kertaa. Niina oli tehnyt sivua varten loistavaa taustatutkimusta haastatellen potentiaalia asiakkaita, ja näissä haastatteluissa nousivat esiin tietyt teemat. Tämä oli hyvä pohja myyntisivulle.

TÄRKEINTÄ OLI LÖYTÄÄ PALVELUN KÄRKIVIESTI
Ongelmallisin asia myyntisivun ensimmäisessä versiossa oli kuitenkin se, että palvelu kuulosti hiukan enemmän Personal trainer-palvelulta kuin ratkaisukeskeiseltä valmennukselta. Niina oli jo löytänyt omaksi valmennuksen kärjeksi nimenomaan liikunnan ja profiloinut itsensä ihanasti ”Liikuttavaksi life coachiksi” (ah, tämä on niin ihana!).
Palvelun sanoittamisessa jouduimme kuitenkin kokeilemaan useita eri versioita, jotta saimme sanoitettua asian juuri oikein – niin, että valmennus ei kuulostaa liikaa fyysiseltä valmennukselta, jossa pääasia olisi ”treeniohjeiden saaminen”.
Kun hetken pohdimme, löysimme sekä palvelun että myyntisivun todellisen kärjen – eli sen, kuinka pääteemana on pureutua mielen jumien purkuun ja motivaation löytämiseen (ei niinkään fyysiseen puoleen.)
Tämän oivalluksen myötä myyntisivuun oli helppo tehdä konkreettisia muutoksia: Poistimme tekstistä fyysiseen puoleen liittyvää tekstiä, kuten ”Etsitkö omaa liikuntalajiasi” ja lisäsimme mukaan motivaatioon, tärkeysjärjestykseen, oman elämän hallintaan, mieleen ja tunteisiin liittyvää sanastoa, kuten ”Suunnitteletko liikkuvasi huomenna, mutta huomenna lykkäät asiaa?”, ”Päädyt pettymykseen ja olet tyytymätön itseesi, kun et taaskaan pitäytynyt suunnitelmassasi”.
Oikean kärkiviestin hahmottaminen lähti viemään sivua oikeaan suunta, ja myös palvelun suurin anti ja isoimmat hyödyt selkenivät.
Näin saimme aikaan myyntisivun, joka kertoo mistä palvelussa oikeasti on kyse.
Miksi myyntisivun kanssa ei kannata jäädä omien silmien varaan?
Yksi myyntisivun suurimmista haasteista onkin sen kärkiviestin löytäminen ja valitseminen. Mikä on se yksi lause, joka herättää lukijan huomion ja kiteyttää olennaisen palvelusta?
Jos kärkiviestit ovat väärät, voi se antaa palvelusta täysin erilaisen kuvan kuin mitä palvelu oikeasti sisältää. Tämän vuoksi on suositeltavaa, että kysyt vähintään palautetta omista sivuistasi.
Jokainen meistä on niin lähellä omia palveluitamme, että asia on itsellemme selkeä, emmekä huomaa toisen henkilön lukevan tekstiä aivan eri tavalla.
Vaikka tekisi kaiken niin sanotusti oikein – kuten Niina oli tehnyt jo myyntisivua varten loistavaa taustatyötä haastatellessaan asiakkaitaan ja kiinnostuneita, ja kirjoittanut paljon hyvää tekstiä – voi sivua rakentaessa nopeasti jäädä jumiin kun tekstiä on pyöritellyt yksin jo riittävän kauan, ja kuullut asiasta monia erilaisia mielipiteitä.
Aina ei tarvitsekaan avukseen ns. parempaa kirjoittajaa, vaan nimenomaan vahvistusta omille ajatuksilleen, uusia näkökulmia ja tuoreita silmiä sille, missä järjestyksessä asioista tulee kertoa.
Siitä myös JUMISSA-palvelussani on kyse.

Niinan 2 oivallusta ekaa kertaa myyntisivua kirjoittavalle:
1) Auttaa todella paljon, kun palkkaa itselleen ammattilaisen, joka on tehnyt asian ennenkin. Pääsee eroon siitä turhautumisesta ja saa vahvistusta siitä, kuinka asiat kannattaa tehdä + saa kirjoitustukea.
2) Oivalsin, että itsellä on tietoa ja sikäli osaan tuottaa tekstiä, mutta harjoitusta tarvitsee nimenomaan siihen, mikä on myyntisivun järkevää sisältöä ja kuinka sivu rakennetaan – ja on ok jatkossakin pyytää apua, eikä jäädä puskemaan yksin.
HUOMIOI MYÖS NÄMÄ
Yleisimmät ongelmat myyntisivun kanssa - miksi myyntisivu ei toimi?
1) Ei rajata asiakasta riittävästi, ja jäädään liian yleiselle tasolle tekstissä, eikä näin puhutella oikein ketään.
>> Valitse sivulle 1 kärkiviesti ja tätä tukevat viestit.
2) Kirjoitetaan enemmän käytännön asioista, kuten maksusta tai kestosta, sillä nämä itselle selkeitä.
>> Keskity enemmän asiakkaan muutokseen, mitkä ovat fiilikset nyt ja mitkä valmennuksen jälkeen. Uskalla antaa jokin lupaus.
3) Ei uskalleta erottautua ja kertoa asioita omalla tyylillä, vaan kirjoitetaan ns. täytetekstiä, joka ei tarkoita mitään.
>> Myyntisivu on asiakkaalle “käyntikortti” siitä, mitä hän on ostamassa ja mitä voi odottaa. Huokuuko se samaa tunnelmaa kuin palvelusikin?

Kuka Niina?
Ivaloon vuonna 2021 muuttanut kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin osaaja: life coach ja fysioterapeutti. Kiireettömät aamut ja teehetket ovat arkeni luksusta. Rakastan elämää ja sitä tunnetta, että olen elossa. Toivon sinun löytävän sen saman tunteen elämääsi palveluideni avulla.
Minusta saat kannustavan, ymmärtäväisen ja inhimillisen koutsin, joka on tukenasi elämän pienissä ja suurissa hetkissä.
JUMISSA-PALVELUN HYÖDYT NIINAN SANOIN:
- NOPEUS: Palvelu nopeutti sivun tekemistä huomattavasti, kun pääsi pois jumissa.
- TURHAUTUMISEN POISTUMINEN: Sai helpotuksen tunteen, kun sai ilmaistua ääneen tilanteen ja sitä vietiin yhdessä eteenpäin.
- SIVUN VALMISTUMINEN: Sivun sai julkaistua!
- YHTEISTYÖN JOUHEVUUS: Yhteistyö oli ammattitaitoista, mutta rentoa. Sai laittaa viestiä myös ääniviestein ja rennosti.
- OMIEN TARPEIDEN HUOMIOIMINEN: Olin otettu kuinka osasit ottaa huomioon juuri omat tarpeeni.