Kirjoitusvinkit pienyrittäjille:

Paras kirjoitusharjoitus yrittäjän markkinointitekstien parantamiseen

Jokaisen yrittäjän on tärkeä hioa omia kirjoitustaitojaan ja siksi tämän blogini lopusta löydät parhaan kirjoitusharjoituksen omien markkinointitekstiesi parantamiseen.

Uskon nimittäin, että kirjoitustaito on vähän kuin kävelytaito – se on jokaisella olemassa, mutta treenaamalla kehityt niin huippujuoksijaksi tai vaikkapa malliksi korkeine korkoineen. Myös kirjoitustaitoa voi ja kannattaa hioa, sillä vaikka jokainen meistä osaa jo kirjoittaa, eroaa oman yrityksen tekstien kirjoittaminen todella paljon ihan huvikseen kirjoittamisesta.

Kyseessä on kirjoittamisen laji nimeltään Tavoitteellinen kirjoittaminen. Tällöin jokaisella tekstillämme on jokin tavoite – se voi lisätä näkyvyyttä, sitouttaa, innostaa ostamaan, lisätä muistijälkeä tai lisätä luottamusta.

Ja sinun tulee yrittäjänä tietää, mitä kullakin tekstilläsi tavoittelet. 

>> Mikäli tavoitteellinen kirjoittaminen on sinulle vielä uutta, kurkkaa: Kirjoituskurssi tavoitteelliseen kirjoittamiseen

Markkinointi- ja myyntitekstien kirjoittamisessa tekstin loistavuus ei siis ole kiinni vain tekstin rakenteista, vaan myös siitä, että teksti oikeasti täyttää tavoitteensa sekä tietysti puhuttelee lukijaansa. 

Kun tiedät tarkasti, mitkä ovat unelma-asiakkaasi oston motiivit, voit herätellä juuri oikeanlaisia tunteita, kertoa häntä kiinnostavista asioista ja koukuttaa teksteilläsi.

Mutta puhutaan ensin siitä, millainen on hyvä markkinointiteksti ja tehdään sitten useasti kehuttu ja siksi mielestäni paras kirjoitusharjoitus omien markkinointitekstien parantamiseen samantien.

Mikä tekee markkinointitekstistä hyvän?

Hyvä markkinointiteksti ei ole täynnä ylisanoja tai yritysslangia, vaan se on selkeä, asiakkaan näkökulmaan keskittyvä ja ratkaisee ongelman. Se puhuu suoraan niille ihmisille, joita yrittäjä haluaa tavoittaa, ja tekee sen kielellä, jota he ymmärtävät ja johon he reagoivat. 

Markkinointitekstien yksi suurimmista ongelmista onkin aivan liika minä-puhe ja taipumus vakuuttamalla vakuuttaa. Haluamme innostuneena kertoa mitä ”minä olen nyt lanseerannut” tai millaisia uutuuksia ”meille on nyt saapunut”, kun viesti tulisi aina kääntää siihen, mitä asiakas tästä saa.

Haluamme myös (luonnollisesti) kovasti kuulostaa päteviltä ja ammattimaisilta ja sorrumme helposti käyttämään esimerkiksi ammattisanastoa, joka ei ole lukijalle tuttua. Näin kuitenkin vain hukkaamme yhteyden omaan lukijaamme. Siksi tekstit tulisi aina kirjoittaa niin, että lukijakin ymmärtää ne. 

Hyvä teksti myös ohjaa ja saa aikaan liikettä – lukijaa ei jätetä yksin, vaan kerrotaan selkeästi mitä seuraavaksi tehdään: “Ota yhteyttä”, “Lue lisää”, “Tilaa tästä”. Toisin sanoen hyvä markkinointiteksti ei vain kerro ja jaa tietoa, vaan saa aikaan toimintaa.

Mitä kannattaa huomioida markkinointiteksteissä?

Ennen kuin kirjoitat, kysy itseltäsi nämä:

  • Kenelle kirjoitat? Tunnetko asiakkaasi tarpeet, toiveet ja pelot?

  • Mitä ongelmaa ratkaiset? Miksi asiakkaasi tarvitsee juuri sinua?

  • Mitä haluat, että lukija tekee seuraavaksi? Onko toimintakehotus selkeä?

  • Onko tekstisi helppo lukea? Käytätkö ymmärrettävää kieltä ja konkreettisia esimerkkejä?

Jos nämä asiat ovat selkeitä, kirjoittaminen helpottuu merkittävästi. Ja jos ne eivät vielä ole, voit alkaa harjoitella – säännöllisesti, lyhyesti ja tavoitteellisesti. 

Onko unelma-asiakas vielä hukassa? Mikäli kaipaat apua omien markkinointitekstien kanssa, lähde mukaan oppimaan yrittäjän tärkeimmät kirjoitustaidot: STARTTI TAVOITTEELLISEEN KIRJOITTAMISEEN -kirjoituskurssilla

Entä miten markkinointitekstien kirjoittamisessa voi kehittyä?

Kirjoittamisessa kehittyy samalla tavalla kuin muussakin yrittäjyydessä: tekemällä, reflektoimalla ja oppimalla. Ja erityisesti pysähtymällä hetkeksi miettimään, kenelle puhun, mitä haluan sanoa ja miksi sillä pitäisi olla väliä juuri nyt.

Parhaat markkinointitekstit syntyvät, kun yrittäjä uskaltaa olla oma itsensä – puhua asiakkaalle ihmisenä ihmiselle, ilman pätemistä tai vakuuttamista. Se vaatii rohkeutta, mutta myös harjoittelua.

Ja tietysti myös hyvät ohjeet ja kirjoitusharjoitukset auttavat sinua eteenpäin. Sanarikastamon kirjoitusharjoitukset auttavat sinua katsomaan omaa viestiäsi eri kulmasta, kirkastamaan ajatuksia ja tuomaan esiin sellaista arvoa, jota et ehkä itse ole edes huomannut. 

>> Kaipaatko apua markkinointitekstien kirjoittamisessa? Yrittäjän tärkeimmät kirjoitustaidot sinulle opettaa:  Kirjoituskurssi tavoitteelliseen kirjoittamiseen 

Mutta nyt olen höpötellyt jo ihan riittävästi, eli aloitetaanko jo kirjoittamaan?

Tässä sinulle se lupaamani paras kirjoitusharjoitus omien markkinointitekstiesi parantamiseen:

Adjektiivit verbeiksi -kirjoitusharjoitus

Mikäli haluat luoda vaikuttavampaa tekstiä,jätä adjektiivit vähemmälle ja panosta verbeihin. Adjektiivit toimivat hyvin silloin, kun haluamme kuvailla jotakin asiaa ytimekkäästi. Esimerkiksi otsikossa ”Tässä herkullinen resepti” on huomattavasti parempi kuin ”Tässä resepti”.

Mutta adjektiivien ongelma on se, että käytämme niitä paljon sielläkin, missä ne eivät kerro yhtään mitään. Siis esimerkiksi ”Meillä on huikea uutuus”, ”Olen niin innoissani” tai ”Teemme laadukasta jälkeä”. Tällainen viestisi on tulkittavissa monella eri tavalla, ja siksi aivan liian epämääräinen.

Verbit tuovatkin mukaan riittävää täsmällisyyttä. Ne tarkoittavat tekoja, tekemistä ja liikettä  ja tämä on se, mitä haluat lukijassa aiheuttaa. 

Eli kuinka adjektiivit muutetaan verbeiksi?

Esimerkiksi näin:

  • Minulla on huikea palvelu” -> Palveluni muuttaa veden viiniksi.
  • “Olen innoissani” -> Päätökseni sai hymyn nousemaan huulilleni.
  • “Laatua tarjolla” -> Tämä kestää kiiltävänä pidempään kuin uusi autosi.
  • “Ihana asiakas” -> Asiakkaani antoi minulle mainion oivalluksen

Saitko kiinni ideasta? Hyvä. Tässä harjoituksesi…

KIRJOITUSHARJOITUS:

Valitse yksi jo julkaisemasi teksti, ja muuta tekstistä kaikki adjektiivit verbeiksi. Muuta tarkoituksella kaikki, vaikka teksti tuntuisi hassulta.

Vertaile alkuperäistä ja muutettua tekstiä – mitä eroja huomaat tekstin fiiliksessä ja sen vaikuttavuudessa?

Kiinnitä huomiota erityisesti siihen, että valitset tilalle tehokkaita ja napakoita verbejä. Eli:

autan luomaan -> luodaan

aloitetaan tekemään -> tehdään

tehdään päätös -> päätetään

+ Unohda passiivi! (Kurssi avataan -> Avaan kurssin)

Ja eikun kirjoittelemaan!

sanarikastamon kirjoituskurssi: Startti tavoitteelliseen kirjoittamiseen

Kaipaatko lisää näkyvyyttä, innostunutta ja sitoutunutta yleisöä sekä myyntiä, muttet oikein tiedä, kuinka sen tekisit? 

Startti tavoitteelliseen kirjoittamiseen -kirjoituskurssilla opit, kuinka kirjoitat kiinnostavia, innostavia ja myyviä tekstejä omiin kanaviisi. Kasvata seuraajakuntaa, luo sisältöä johdonmukaisemmin ja kirkasta se, kenelle oikeasti teet sisältöäsi. 

4 viikon kurssin jälkeen osaat 

  1. kirjoittaa erilaista sisältöä, joka oikeasti kiinnostaa yleisöäsi.
  2. kirjoittaa koukuttavia tekstejä, jotka jaksaa lukea alusta loppuun saakka.
  3. kasvattaa yleisön sitoutumista omiin sisältöihin.
  4. kirjoittaa tekstiä, joka myy.

Lisätietoa: Kirjoituskurssi tavoitteelliseen kirjoittamiseen