”Mitä ihmettä tähän nyt kirjoittaisi?”, kuulostaako tutulta? Tiedät täsmälleen mitä palvelua tarjoat, tiedät palvelusi olevan loistava ja siitä olevan todella paljon hyötyä asiakkaallesi – mutta kun asia pitäisi kirjoittaa järkevänä palvelukuvauksena, näyttää paperi lähinnä tyhjältä.
Moni pienyrittäjä jumittaa palvelukuvauksen äärellä. Olemme usein niin lähellä omaa toimintaamme, että sen arvon sanoittaminen muille on hankalaa. Kuinka saan asiakkaani ymmärtämään palveluni arvon? Mitä voin luvata? Entä kuulostanko ammattimaiselta?
Hyvä uutinen on se, ettei sinun tarvitse kuulostaa ylihienolta tai viilata pilkkuja vakuuttaaksesi yleisösi. Kokosin sinulle 5 käytännön vinkkiä, jotka auttavat sinua kirjoittamaan kuvauksen, joka oikeasti puhuttelee asiakastasi.

1) Kirjoita asiakkaalle, älä itsellesi
Hyvä lähtökohta palvelukuvauksen kirjoittamisessa on kirjoittaa siitä, mitä asiakas haluaa tietää – ei siitä, mitä sinä itse haluat kertoa. Tähän paras tapa on tehdä taustatutkimusta ja kysellä asioista asiakkailtasi (ei vain arvailla).
Kysy mikä nykyisille asiakkaillesi on tärkeää, pyydä ystävääsi pohtimaan miksi hän ostaisi ja ei ostaisi ja tee testimainoksia. Aina kun käyt keskusteluita ihmisten kanssa, kerää ylös heidän kysymyksiään ja ajatuksiaan, ja hyödynnä näitä teksteissäsi.
Kun sinulla on taustamateriaalia tukenasi, kokeile erilaisia tekstiversioita, lisää mukaan käytännön (esimerkki)tarinoita ja kokeile erilaisia kärkiviestejä eli aloituslauseita.
Yksi parhaista tavoista kirjoittaa palvelukuvaus on puhua suoraan yhdelle ihmiselle. Valitse henkilö, jonka haluaisit ehdottomasti asiakkaaksesi ja kirjoita kuin kirjoittaisit hänelle kirjeen. Puhuttele häntä sinä-muodossa ja kerro askel askeleelta, mitä palvelun oston jälkeen tapahtuu.
Tämän avulla saat loistavan rungon palvelukuvauksellesi.

2) Näytä hyödyt, älä vain listaa ominaisuuksia
Palvelukuvauksen tulisi sisältää kahdenlaista tietoa: Hyödyt ja ominaisuudet. Valitettavan usein pienyrittäjien palvelukuvaukset koostuvat vain ominaisuuksista eli siitä, mitä sinä teet ja mitä palveluun sisältyy ja mitä ei sisälly.
Tämä on toki tärkeää tietoa, mutta sen lisäksi palvelukuvauksessa tulisi näyttää toteen ne todelliset hyödyt asiakkaallesi. Eli sen, mitä asiakas saa palvelusta ja esimerkiksi millaisessa tilanteessa hän on palvelun jälkeen.
Mikäli tämä on sinulle haastavaa, pohdi itsellesi vastaus kysymykseen: Miten palvelusi parantaa asiakkaasi arkea, olotilaa, tunnetta tai vaikkapa liiketoimintaa? Mikä on asiakkaan tilanne palvelun päätyttyä – tai kuukausi tai vuosi palvelun jälkeen?
>> Lue myös: Hyvä yritysteksti herättää tunteita

3) Rakenna kuvaus loogisesti ja selkeästi
Myyvä palvelukuvaus on rakennettu oikeassa järjestyksessä. Aloita kertomalla siitä, kenelle palvelu on tarkoitettu ja mikä on palvelusi päähyöty. Puhuttele siis lukijaasi jo heti alussa, jolloin kiinnität hänen huomionsa tekstiisi.
Kerro sen jälkeen palvelusi hyödyt ja ratkaisut asiakkaasi ongelmaan. Eli toisin sanoen kerro mielenkiintoiset lisätiedot ja tärkeimmät asiat heti alussa. Tarpeen tullen voit lisätä myös heti alkupuolelle aikaisempien asiakkaidesi kokemuksia, mikäli ne toimivat lisäinspiraationa eteenpäin lukemiselle.
Vasta tämän jälkeen on aika kertoa ominaisuuksista, palvelun sisällöstä ja muista tärkeistä faktoista. Usein on hyvä kertoa tarkasti se, mitä oston jälkeen tapahtuu vaihe vaiheelta. Näin lisäät turvan tunnetta, etkä jätä asiakastasi pohtimaan yksin, mitähän seuraavaksi tapahtuu.
Muista lisätä mukaan myös sosiaalisia todisteita ja vastata yleisimpiin kysymyksiin, joita palvelusta saat ja saattaisit saada.
Lopuksi anna selkeät ohjeet siitä, mitä lukijan tulee tehdä ja kirjoita tekstiisi sopiva toimintakehoite (tästä lisätietoa vielä blogin lopussa).
JA ENTÄS SE HINTA? Hinnan kirjoittaminen on hiukan makukysymys. Jos itse saisin kertoa mielipiteeni, olisi se se, että hinnan kuuluisi olla näkyvillä heti ensisilmäyksellä, siis aivan palvelukuvauksen alussa.
Ihmiset eivät nimittäin halua hukata aikaansa, ja mikäli hinta on vasta lopussa – hyvin todennäköisesti henkilö rullaa suoraan sinne ja hyvä teksti menee sivusuun.
ENTÄ MILLAINEN MUUTEN ON HYVÄ TEKSTI? Se…
- Pysäyttää lukijan ja pitää hänet otteessaan: Panosta otsikoihisi ja aloitukseen, jotta lukijasi malttaa pysähtyä tekstisi äärelle.
- Selkeyttää ja vakuuttaa: Selkeä viesti tuo esille asiantuntijuuden ja auttaa asiakasta ymmärtämään tuotteesi tai palvelusi arvon.
- Rakentaa luottamusta: Kun viesti on jäsennelty, helppolukuinen ja ymmärrettävä, se rakentaa luotettavaa mielikuvaa yrityksestäsi.
- Herättää tunteita ja sitouttaa: Hyvä kerronta herättää tunteita, jättää muistijäljen ja luo yhteyden lukijaan.
Yksi tekstin tärkeimmistä osista on tietysti otsikko/kärkiviesti, jonka tehtävä on pysäyttää juuri oikea henkilö lukemaan tekstiäsi. Mikäli kaipaat lisää vinkkejä otsikointiin, nappaa alta 3+1 täsmävinkkiä otsikointiin -video.

4) Kun perusteet on hallussa, lisää ripaus persoonaa ja anna syy valita juuri sinut
Kun valitsemme itsellemme palvelua, on palveluntarjoaja isossa roolissa. Usein ostammekin itse asiassa ihmisen, hänen persoonansa ja ammattitaitonsa. Siksi oma persoona on tärkeässä roolissa palvelukuvausta kirjoittaessa.
On siis osattava sanoittaa syyt valita juuri sinut. Mitä sinä teet paremmin tai eri tavalla kuin kilpailijasi? Miksi juuri sinun luo kannattaa hakeutua? Mitä sellaista sinä annat asiakkaan elämään, jota kilpailijasi eivät voi tarjota?
Ja nyt en tarkoita alennuksia vaan asioita, jotka tekevät palvelukokemuksesta ainutlaatuisen ja merkittävän. Erityisesti henkilökohtaisessa palvelussa persoonasi tuominen jo palvelukuvaukseen on ensinnäkin kilpailuvalttisi, mutta myös asia, joka luo palvelullesi odotusarvoa.
Kun mietit itseäsi ostajana, ehkä sinäkin valitset esimerkiksi kampaajan sen mukaan, kaipaatko kuulumisten vaihtoa vai ihanan hiljaista hetkeä? Ja valitset valmentajan sen mukaan, kaipaatko suoraa palautetta vai iloa ja naurua?
Näin me ihmiset teemme ostopäätöksiä – ja siksi sinun on kyettävä tuomaan kilpailuvalttisi sanoiksi eli jo palvelukuvaukseesi.
Mikäli omat kilpailuvalttisi on vielä sanoittamatta, kirjoita ne selkeiksi markkinointiviesteiksi Sanallista 3 kilpailuvalttiasi -minikurssilla, joka nimestään huolimatta antaa tuhdisti ajateltavaa sekä konkreettisia neuvoja omien kilpailuvalttien kirjoittamiseen.

5) Laadi looginen toimintavaihtoehto
Älä vain valitse jotakin toimintakehotetta, vaan pysähdy hetkeksi pohtimaan, mikä on oikeasti asiakkaallesi looginen seuraava askel. Kaipaako hän vielä mahdollisuutta kysyä ja tavata vai onko hänen mahdollista vain hypätä suoraan ostamaan?
Ja mitkä sanat hän haluaisi juuri siinä hetkessä kuulla? Mitä sanoisit ystävälle, joka on juuri pohtimassa ostoa? Nimittäin tämä on varma hetki pilata tunnelma, mikäli jokaisessa painikkeessa lukee vain ”osta tästä” tai ”pyydä tarjous”.
Kruunaa tekstisi siis toimintavaihtoehdolla ja -kehotteella, joka on kuin kynttilä kakun päällä – eli ei suinkaan se turhin ja merkityksettömin osuus koko tekstissä. Panosta painikkeisiin.
Bonusvinkki: Pyri vastaamaan kaikkiin asiakkaasi tärkeimpiin kysymyksiin kuvauksessasi
Lopuksi on hyvä muistaa, ettei palvelukuvaus välttämättä ole koskaan varsinaisesti valmis. Kun saat kysymyksiä palvelustasi, lisää niihin vastauksia sivuillesi ja muokkaa tekstiä huomioidesi pohjalta.
Kun saat uusia asiakastarinoita ja palautteita, lisää niitä mausteeksi kuvaukseesi ja hyödynnä asiakkaiden käyttämiä sanoja ja ilmaisuja.
Hyvä nyrkkisääntö myyvälle palvelukuvaukselle kuitenkin voisi olla se, että pyrit sillä vastaamaan kaikkiin asiakkaasi tärkeimpiin kysymyksiin – tietenkin ilman, että tekstistä tulee kilometrin mittainen. Ja jos et vielä tiedä mitä ne tärkeimmät kysymykset ovat, on tehtäväsi kysyä: ”Mitä mietit?”. Vain näin pääset varmuudella selville asiakkaasi ajatuksista.
Ja eikun kirjoittelemaan!

Kaipaatko lisää näkyvyyttä, innostunutta ja sitoutunutta yleisöä sekä myyntiä, muttet oikein tiedä, kuinka sen tekisit?
Startti tavoitteelliseen kirjoittamiseen -kurssilla opit, kuinka kirjoitat kiinnostavia, innostavia ja myyviä tekstejä omiin kanaviisi. Kasvata seuraajakuntaa, luo sisältöä johdonmukaisemmin ja kirkasta se, kenelle oikeasti teet sisältöäsi.
4 viikon kurssin jälkeen osaat
- kirjoittaa erilaista sisältöä, joka oikeasti kiinnostaa yleisöäsi.
- kirjoittaa koukuttavia tekstejä, jotka jaksaa lukea alusta loppuun saakka.
- kasvattaa yleisön sitoutumista omiin sisältöihin.
- kirjoittaa tekstiä, joka myy.
Lisätietoa kurssista TÄÄLTÄ
Sinua saattaisi kiinnostaa myös:
>>> Miten kirjoittaa parempia markkinointitekstejä? Kirjoitusharjoitus unelma-asiakkaan kirkastamiseen
>>> Miten markkinoida yritystä vuonna 2025 (ilman isoa budjettia)
>>> Kierrätä tekstejäsi – Näin muutat yhden tekstin 11 julkaisuksi
