8 tapaa hyödyntää tarinallisuutta markkinointiteksteissä | Tarinat osaksi markkinointiviestintää
lukuaika 9 min.
Tarinallisuus | Kuinka hyödyntää tarinallisuutta markkinointiteksteissä ja ottaa tarinat osaksi markkinointiviestintää? Tarinankerronta perustuu ikivanhoihin perinteisiin, mutta tämän päivän tietotulvassa se on jopa arvokkaampi taito kuin koskaan aikaisemmin.
Tarinat auttavat meitä muun muassa jäsentämään maailmaamme, niiden avulla tieto kulkeutuu sukupolvelta toiselle ja tarinat ovat tietysti myös voimakas keino vaikuttaa lukijaan, siksi voisikin sanoa, että tarina luo parhaimmillaan koko markkinointisi vankan perustan.
Tarinallistaminen ja markkinointiviestintä ovat yhdessä tehokas yhdistelmä – Tarinallisuutta on yrityksessä useammalla tasolla ja tarinoita voidaan hyödyntää monin eri keinoin.
Voit tarinallistaa koko yrityksen – luoda asiakkaasta yrityksen päähenkilön ja rakentaa tarinan, jossa asiakas pääsee kulkemaan eteenpäin omalla polullaan.
Ehkä asiakkaasi on seikkailija, joka kulkee epävarmuuden viidakon läpi kohti kukoistusta. Tai asiakkaasi voittaa sisäiset demoninsa ja pääsee vihdoin unelmiensa olotilaan. Tällöin tarina kulkee läpi asiakkaan matkan aivan ensikohtaamisesta haikeisiin hyvästeihin.
Tai voit hyödyntää tarinallisuuden ihan pieniä elementtejä, kuten draaman kaarta tai juonen kirjoittamista asiakastarinaan. Mahdollisuuksia on siis monia ja siksi aloitamme niistä pienistä askelista.
Lue tästä blogista miksi tarinat vaikuttavat meihin niin voimakkaasti, miksi tarinallisuutta kannattaa hyödyntää markkinoinnissa sekä 8 tapaa, kuinka voit hyödyntää tarinallisuuden elementtejä omissa teksteissäsi ja markkinoinnissasi.
Miksi tarinat vaikuttavat meihin niin vahvasti? Entä miksi tarinat toimivat markkinointiviestinnässä muita tekstejä paremmin?
Ennen vinkkejä tarinoiden hyödyntämiseen, on mielestäni hyvä ymmärtää, miksi tarinan voima on niin vahva ja miksi tarinat jättävät meihin voimakkaan muistijäljen.
Tarinat ovat voimakas keino vaikuttaa lukijaan, sillä koemme tarinat hyvin kokonaisvaltaisina fyysisinä reaktioina. Peilisolujemme avulla voimme kuvitella asioita mielessämme, tuntea saman tunteen kuin päähenkilökin ja jopa itkeä hänen puolestaan, mikä loppu ei olekaan onnellinen.
Tämän on tutkittu juontuvan siitä, että tarinat ovat olleet meille elintärkeitä aikoinaan – ja siksi meihin on rakennettu esimerkiksi kyky peilata myös fiktiivisten henkilöiden tunteita sekä mielihyvähormonin erittyminen tarinoita kuunnellessa.
Mutta ei mennä tähän enempää tässä, vaan tiivistetysti voimme todeta, että tarinat markkinoinnissa auttaa meitä jäämään paremmin mieleen, koskettamaan syvemmin, herättämään tunteita ja kuljettamaan ihmistä kohti ostoskoria.
Tarinat myös:
1) Ovat kollektiivisia kokemuksia ja luovat yhteyttä ihmisten välillä.
Tarinat siis yhdistävät meitä. Jos kerrot tarinan Punahilkasta, kaikki tietävät mistä puhut. Jos kerrot tarinaa äidistä, joka valvoo yöt vauvansa vierellä – kaikki (tai ainakin suurin osa) tietää mistä puhut.
Jos kerrot tarinaa henkilöstä, jota kiusattiin koulussa, voivat kaikki nähdä mielessään oman koulunsa puitteet ja pohtia mitä siellä tapahtui – tai olisiko sama voinut käydä meidän koulussa.
On siis asioita, jotka yhdistävät meitä ja luovat siten yhteyttä välillemme. Tämä yhteys vahvistuu, kun kerromme tarinoita juuri niistä asioita, mitä yhteyttä haluamme vahvistaa.
2) Luovat yhteyden lisäksi eroja
Tarinoiden avulla myös jäsennämme maailmaa- ja siksi ne ovat myös loistava keino nostaa eroja meidän ja kilpailijoiden välillä.
Kukaan muu ei nimittäin voi kertoa tismalleen samoja tarinoita kuin sinä. Saman alan tieto on usein kaikille samaa ja muuttumatonta, mutta se kuinka eroat muista, on se mitä tapahtuu (ja on tapahtunut) omassa elämässäsi ja arjessa.
Se, mitkä elämäntapahtumat ovat muovanneet sinusta sinut, on tarina, jollaista ei ole kenelläkään muulle. Ne yksilölliset asiakastapaamiset ovat tapahtuneet vain sinun ja asiakkaasi välillä, eikä niitä kukaan voi kopioida.
3) Herättävät tunteita ja ovat hyvin kokonaisvaltaisia kokemuksia
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, mielemme ei erota tapahtuuko jokin asia oikeasti vai tarinassa. Siksi pystymme eläytymään koko kehollamme tuntemaan samoja tunteita kuin tarinan päähenkilö.
Hyvänä esimerkkinä toimivat kauhuelokuvat, joissa koet jännityksen koko kehossasi kuin olisit itse elokuvan tilanteessa – menossa pimeään kellariin, josta kuuluu outoa ääntä.
Kykenemme luomaan mielikuvan tapahtumista hyvin konkreettisesti, eläytymään tarinaan ja uppoutumaan siihen jopa niin, että todellinen ympäristö katoaa hetkeksi ympäriltämme. Tiedäthän, kuinka harmillista on, kun kirjan ihanalle hahmolle tapahtuukin lopussa jotain ikävää – moni muistaa kyseisen tapahtuman vielä vuosikymmenten päästä.
Siksi koemme tarinat hyvin syvällisesti. Jopa kuin ne tapahtuisivat meille itsellemme, ja siksi tarinat saavat aikaan usein hyvin pysyvän muistijäljen.
4) Auttavat meitä jäsentämään maailmaamme ja oppimaan uutta
Ja koska tarinat voidaan kokea kuin oikea todellisuus, ovat ne hyviä keinoja oman maailmamme jäsentämisessä.
Tarinoiden avulla meille opetetaan mikä on oikein ja mikä väärin, kuka on hyvä ja kuka paha, ketä haluamme auttaa ja ketä emme.
Tarinoiden avulla voimme oppia, kuinka toimia tietyissä tilanteissa ja harjoitella jo etukäteen tilanteita, jotka eivät juuri nyt tapahdu.
Erityisen hyödyllisiä tarinat ovat olleet aikana, jolloin uusia sukupolvia on opetettu välttämään tiettyjä vaaroja ilman, että he ovat koskaan edes nähneet sapelihammastiikereitä ja muita mahdollisia uhkia.
Onkin ajateltu, että aivomme on viritetty pitämään tarinoista selviytymisemme vuoksi. Tarinat tuottavat meille itsessään mielihyvää ja nautimme usein myös uuden oppimisesta.
Ja tässä jo 8 tapaa, kuinka voit hyödyntää tarinallisuutta omissa markkinointiteksteissäsi:
1. Hyödynnä tarinamaista rakennetta
Yksi keino hyödyntää tarinallisuutta on ottaa oppia tarinan kaaresta. Tai oikeammin sanotttuna puhun juuri nyt draaman kaaresta, jota voit soveltaa niin some-, blogi-, uutiskirje- ja nettisivuteksteihin. Draaman kaarta noudattaen voit luoda myös sykähdyttävän Instagram tarinakokonaisuuden tai Reelsin.
Draaman kaaresta löytyy lukuisia esimerkkejä hakemalla, mutta tiivistetysti se menee näin:
- Keskeiset henkilöt ja tapahtumapaikka esitellään
- Toiminta lähtee syvenemään, tielle tulee esteitä ja ristiriitoja
- Päästän huippukohtaan, ristiriita puskaantuu ja tapahtumat saavat uuden käänteen
- Tilanne tasaantuu ja avoimiksi jääneet kysymykset saavat vastauksen
- Lopetus eli katsoja saa tietää miten päähenkilölle kävi
Draaman kaaren avulla voit luoda kokonaisia markkinointikampanjoita, tai kokeilla sitä yksittäisessä somepostauksessa – erityisesti silloin kun tuntuu, että tekstisi ovat tasapaksuja.
”Samaistuttavat henkilöt ovat yksi tarinan tärkeimmistä elementeistä.”
2. Luo päähenkilö
Tarinoissa yksi tärkeimmistä tekijöistä on sen päähenkilö, jonka elämää tarinassa seurataan.
Hyvin tyypillisiä ovat erilaiset sankaritarinat, joissa päähenkilöt kohtaavat vaikeuksia, mutta sinnikkyydellään he nousevat vaikeuksista voittoon.
Olennaista päähenkilön kohdalla on, että häneen muodostuisi jokin tunneside. Tunnesiteen muodostuminen erittää meissä mielihyvähormoni oksitoniinia.
Tunnesiteen muodostumista edesauttaa päähenkilöön samaistuminen. Hänen onkin hyvä olla inhimillinen hahmo, joka ei ole täydellinen, mutta jollakin tapaa miellyttävä.
”Hyvä päähenkilö luo lukijaan tunneyhteyden.”
Esimerkiksi erilaisissa hyvinvointivalmennusten markkinoinnissa tämä päähenkilö on usein sellainen, joka lukija haluaa itsekin olla. Henkilö, joka on kohdannut juuri ne samat ongelmat, joiden parissa lukija kamppailee elämässään juuri nyt.
Kuka on sinun yrityksesi tarinan päähenkilö?
>> Katso myös:
3. Henkilöhahmot
Päähenkilön lisäksi tarinaan on usein hyvä luoda myös muita henkilöhahmoja.
Ihan jo siksi, että vain yhden ihmisen seuraaminen käy helposti melko yksitoikkoiseksi. En tiedä sinusta, mutta itse kyllästyn nopeasti ”siihen samaan naamaan”, joka monien yritystarinoissa on.
Asioita on hyvä tuoda esiin myös muiden henkilöiden näkökulmista. Erilaiset henkilöhahmot tuovat mukaan erilaisia vivahteita, uusia katsantokantoja ja lisämaustetta. Usein ne myös tukevat päähenkilön tarinaa.
Lisää siis teksteihisi erilaisia henkilöhahmoja, jotka lisäävät tarinan uskottavuutta ja inhimillisyyttä. Ehkä eräs päivä naapuri oli huomannut, mikä muutos päähenkilössä on tapahtunut tai eräs päivä väsyneenä ilahduit, kun myös kaupan kassa kertoi yllättäen huonosti nukutusta yöstään (Kyllä, näin leppoisia olemme lähikaupassamme).
4. Valitse osuva teema
Yksi tarinan peruselementeistä on teema. Tarinan teema on se syvin totuus, josta tarina pohjimmiltaan kertoo. Valitse aina kirjoituksillesi yksi teema, olipa tekstisi lyhyt tai pitkä tai koko yrityksen tarina.
Teema ei ole ”viisi vinkkiä kauniiseen kampaukseen”, vaan teema on aina jokin syvempi merkitys, joka tekstillä halutaan sanoa.
Esimerkiksi itsetunnon kohottaminen, toivo paremmasta tulevaisuudesta tai taloudellinen epätasa-arvo. Mieti erityisesti, mikä on lukijallesi tärkeää.
”Teeman on tärkeä puhutella juuri omaa kohderyhmää ja erityisesti unelmien asiakasta.”
5. Valitse mielenkiintoinen näkökulma
Tarina kerrotaan aina jostakin näkökulmasta, ja näkökulman valinta on luonnollisesti tärkeä osa kaikissa muissakin teksteissä.
Suosittelen, että kokeilet kirjoittaa omia markkinointitekstejä useammasta eri näkökulmasta ja katsoa sen myötä, mistä lukijasi pitävät eniten.
Useimmiten tarinaa kerrotaan päähenkilön näkökulmasta, mikä lisää tarinan samaistuttavuutta. Tarinaa voi kuitenkin kertoa myös esimerkiksi kohderyhmän edustajan näkökulmasta tai muiden henkilöhahmojen näkökulmasta.
Oletko koskaan kokeillut kirjoittaa omista palveluistasi tai tuotteistasi muiden kuin omasta näkökulmastasi?
6. Käänne
Yksi olennaisimmista asioista tarinoissa on käänne. Eihän tarina ole mielenkiintoinen ilman käännettä, vaan janoamme aina hiukan muutosta, hämmestystä ja hämmennystä. Käännekohdassa jokin voi muuttua täysin päinvastaiseksi tai päähenkilön toiminta muuttuu.
”Hyvä käänne on tarinoiden suola, sillä yllättävä elementti herättää lukijan.”
Toisin sanoen, muutokset silloin tällöin herättävät ihmisissä mielenkiintoa ja ennen kaikkea auttavat säilyttämään mielenkiinnon.
Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, että tasapaksu teksti voi jättää kylmäksi ja aina samoin toimiva ja samaa tarjoava yritys alkaa hiivuttaa mielenkiintoa pikku hiljaa.
7. Herätä tunteita
Yksi lempiasiani kirjoittamisessa on tunteiden herättäminen, joka on hyvin olennainen osa tarinallisuutta.
Teksti voi herättää meissä esimerkiksi jonkun päätunteistamme (ilo, suru, rakkaus, viha, yllätys tai pelko) tai tunteet voivat vaihdella paljonkin tekstin lukemisen aikana.
Yksi parhaista keinoista herättää tunteita on kirjoittaa aidoista tilanteista ja näin samaistuttaa tarinaan.
Kirjoita esimerkiksi siitä hetkestä, jolloin olet kokenut onnistuneesi. Tai siitä hetkestä, kun koit epävarmuutta.
”Herättämällä tunteita jäät paremmin ihmisten mieleen.”
8. Aitous luo uniikin tarinan
Tarinoiden hyvä puoli on sen, että niistä tulee uniikkeja oikeastaan aika helposti.
Kun luot ja tuot esiin omaa aitoa tarinaasi, on se uniikki jo sellaisenaan. Tämä tarkoittaa sitä, että erotut helpommin joukosta, kun tarina ei ole samanlainen kuin kaikilla muillakin. Vaikka elämissämme on samoja piirteitä, ei kenenkään elämänkokemukset ole täysin samanlaiset kuin itselläsi.
On tärkeää tuoda rohkeasti esiin juuri sitä omaa tarinaa, eikä pelätä villejäkään ideoita – tai niitä omintakeisia juttuja.
Useimmista ihmistä on vain mielenkiintoista, kun ihmisellä on taustallaan erilaisia kokemuksia tai erilaisia elämäntapoja.
Olennaista on kuitenkin pitää asia aitona, eikä lisätä mukaan mitään päälle liimattua. Kerro teksteissäsi esimerkiksi joskus, mitä sinä oikeasti arjessa teet, minne menet töiden jälkeen ja mikä saa sinut iloiseksi.
Mistä sinut muistetaan?
Toivottavasti nämä pienet vinkit auttavat piristämään ja monipuolistamaan tekstejäsi.
Haluatko ottaa tarinat mukaan omaan markkinointiviestintääsi?
Mikäli omien tarinankerrontataitojen hiominen kiinnostaa sinua ja haluat oppia kirjoittamaan loistavia tarinoita markkinoinnissasi hyödynnettäväksi – Aloita katsomalla TARINAN VOIMA -tarinankerronnan starttikoulutus yksinyrittäjälle [vain 9 €]
tai laita minulle viestiä ja pyydä minut kirjoittamaan oma yritystarinasi ensin.
Usein kysyttyä teemasta?
Miten kirjoitetaan hyvä markkinointitarina?
Hyvä markkinointitarina lähtee asiakkaasta, ei yrityksestä. Ensin kannattaa tunnistaa, mikä asiakkaan ongelma, tarve tai tavoite on. Sen jälkeen tarinaan voidaan rakentaa lähtötilanne, ristiriita tai ongelma, ratkaisu ja muutos. Tarinan ei tarvitse olla pitkä, vaan tärkeintä on, että siinä on selkeä ajatus ja että lukija ymmärtää, miksi tarina on hänelle merkityksellinen.
Mitä eroa on tarinankerronnalla ja tarinallistamisella?
Tarinankerronta tarkoittaa tarinoiden kertomista osana yrityksen viestintää ja markkinointia. Tarinallistaminen on tätä laajempi ajatus: siinä yrityksen palveluita, brändiä ja asiakaskokemusta voidaan rakentaa tarinalliseksi kokonaisuudeksi. Tarinankerronta on siis yksi tapa hyödyntää tarinaa, kun taas tarinallistaminen voi ulottua koko yrityksen toimintaan ja asiakaskokemukseen.
Pitääkö markkinoinnin tarinoiden olla tosia?
Kyllä, tai tarinasta tulee käydä ilmi selkeästi, että kyseessä on esimerkiksi haavekuva tai kuvitteellinen tilanne. Useimmiten yrityksen markkinoinnissa käytettävien tarinoiden pitäisi kuitenkin perustua todellisiin tapahtumiin, kokemuksiin tai havaintoihin. Tarinaa voi rakentaa ja yksityiskohtia voi esittää kiinnostavassa muodossa, mutta uskottavuus kärsii nopeasti, jos tarina tuntuu keksityltä tai päälle liimatulta. Aitous on erityisen tärkeää silloin, kun tarinan tavoitteena on rakentaa luottamusta.
Missä kanavissa tarinankerrontaa voi hyödyntää?
Tarinankerronta sopii lähes kaikkiin markkinoinnin kanaviin. Tarinoita voi käyttää verkkosivuilla, blogeissa, sähköposteissa, sosiaalisessa mediassa, videoissa, uutiskirjeissä, myyntiesityksissä ja asiakastapaamisissa. Tarinan muoto kannattaa kuitenkin sovittaa kanavaan: verkkosivulla tarina voi olla laajempi, kun taas sosiaalisessa mediassa yksi kiinnostava tilanne tai oivallus voi riittää.
Voiko pieni yritys hyödyntää tarinankerrontaa markkinoinnissa?
Voi, ja usein juuri pienelle yritykselle tarinankerronta ja tarinallisuuden hyödyntäminen markkinoinnissa on tehokas tapa erottautua. Pienen yrityksen ei tarvitse kilpailla suurten yritysten kanssa näkyvyydessä tai mainosbudjetissa, jos se pystyy tekemään osaamisestaan, ihmisistään ja asiakkaistaan kiinnostavia ja muistettavia. Pienessä yrityksessä on usein myös paljon aitoja tarinoita, joita suuremmilla kilpailijoilla ei ole.
