Sisältömarkkinointi pienyrittäjälle:

Mistä aloittaa tavoitteellinen kirjoittaminen?

Sisältömarkkinointi on noussut yhdeksi tehokkaimmista tavoista rakentaa brändiä, houkutella asiakkaita ja kasvattaa liiketoimintaa. Mutta mistä oikein pitäisi aloittaa, kun haluaa ryhtyä tuottamaan sisältöä – ja ennen kaikkea, miten löytää oma ääni ja suunnitelmallisuus tekemiseen?

Pienyrittäjänä sisältömarkkinointi ei luonnollisestikaan saa olla liika aikaa vievää ja työlästä. Sen sijaan suosittelen panostamaan muutamiin kanaviin, joissa tiedät myös asiakkaidesi viihtyvän. 

Parhaimmillaan hyvä sisältö tuo sinulle kuitenkin näkyvyyttä ja uusia asiakkaita myös silloin, kun itselläsi on kiireinen aika, tai olet enemmän kuin ansaitulla lomallasi.

Tähän tarvitset kuitenkin tavoitteellista kirjoittamista, eli kirjoittamista niin, että tekstisi myös tuottavat tuloksia. Kun siirrymme kirjoittamaan ”huvin vuoksi” kirjoitettujen tekstien sijaan yrityksen viestintää, on asioita ajateltava hiukan eri tavoin. 

Tärkein muutos on se, että siirrymme minä-puheesta puhuttelemaan asiakasta. Enää tekstiesi tähtenä et ole sinä, vaan asiakkaasi, jota teksteilläsi palvelet. Mutta kerron tästä aivan kohta lisää!

Usein on vaikea tietää, mistä sisältömarkkinoinnin kanssa kannattaisi oikein lähteä liikkeelle ja siksi tässä blogissa käymme läpi konkreettiset askeleet, joiden avulla pääset alkuun sisältömarkkinoinnin ja kirjoittamisen maailmassa – askel kerrallaan.

Mitä on tavoitteellinen kirjoittaminen?

Tavoitteellinen kirjoittaminen tarkoittaa yksinkertaisuudessaan kirjoittamista, jolla on selkeä päämäärä. Eli kirjoittaja tietää miksi hän kirjoittaa, kenelle hän kirjoittaa ja mitä hän haluaa lukijan tekevän, tuntevan tai ymmärtävän tekstin jälkeen.

Tavoitteellisen kirjoittamisen tunnuspiirteitä ovat esimerkiksi:

  1. Tavoite on selkeästi määritelty
    – Esimerkiksi: ”Haluan, että lukija ymmärtää uuden palvelumme hyödyt” tai ”Haluan ohjata lukijan varaamaan ajan.”

  2. Kohderyhmä on tunnistettu
    – Teksti on kirjoitettu lukijan näkökulmasta, hänen kielensä, kiinnostuksen kohteensa ja tarpeet huomioiden.

  3. Sisältö tukee tavoitetta
    – Jokainen kappale, otsikko ja lause on olemassa siksi, että se vie kohti haluttua lopputulosta. Sisältö ei rönsyile.

  4. Rakenteella on merkitys
    – Tekstin rakenne palvelee tavoitetta: tärkein asia ensin, tukevat perustelut sen jälkeen ja lopuksi toimintakehotus.

  5. Vaikuttavuus mitataan
    – Tavoitteellisen kirjoittamisen tuloksia arvioidaan: luettiinko teksti? Reagoitiinko siihen? Johtiko se toivottuun toimintaan?

Esimerkiksi:

Tavallinen teksti (epämääräinen ja yleisluontoinen):

”Yrityksemme tarjoaa monipuolisia palveluita asiakkaille eri toimialoilta. Olemme toimineet alalla jo vuosia ja pyrimme aina tarjoamaan parasta mahdollista palvelua.”

Tavoitteellinen versio (selkeä, kohdennettu ja ohjaa toimintaa):

”Etsitkö luotettavaa kumppania verkkosivujen kehittämiseen? Meillä on yli 10 vuoden kokemus digiratkaisuista, jotka tuovat yrityksellesi lisää näkyvyyttä ja asiakkaita. Ota yhteyttä jo tänään ja keskustellaan siitä, miten voimme auttaa juuri sinun liiketoimintaasi kasvamaan.”


Mitä tässä tapahtui?

  • Tavoite on selkeä: saada lukija ottamaan yhteyttä.

  • Kohderyhmä on rajattu: verkkosivujen kehittämisestä kiinnostunut yritys.

  • Teksti vastaa tarpeeseen: lupaa näkyvyyttä ja asiakashankintaa.

  • Toimintakehotus (CTA): ”Ota yhteyttä jo tänään.”

Huom! Mikäli tavoitteellinen kirjoittaminen on sinulle vielä uutta, suosittelen aloittamaan Startti tavoitteelliseen kirjoittamiseen -kurssista, jolla opit yrittäjän tärkeimmät kirjoitustaidot.

Ja sitten ne 5 askelta tavoitteellisen sisältömarkkinoinnin aloittamiseen: 

1. Määrittele tavoitteet ja kohderyhmä

Kaikki alkaa siitä, miksi teet sisältöä ja kenelle se on suunnattu. Haluatko:

  • Saada lisää verkkosivukävijöitä?

  • Vahvistaa asiantuntijabrändiäsi?

  • Houkutella uusia liidejä tai asiakkaita?

  • Tukea nykyisiä asiakkaita ostopolulla?

Tämän jälkeen määrittele tarkasti kohderyhmäsi: keitä he ovat, mitä he etsivät, mikä heitä kiinnostaa ja millaisia ongelmia he haluavat ratkaista?

Onko unelma-asiakas vielä hukassa? Mikäli kaipaat apua omien kirjoittamisen peruskysymysten kanssa, lähde mukaan oppimaan yrittäjän tärkeimmät kirjoitustaidot: STARTTI TAVOITTEELLISEEN KIRJOITTAMISEEN

2. Luo sisältöstrategia – vaikka yksinkertainenkin

Sisältömarkkinointi ilman suunnitelmaa voi helposti muuttua satunnaiseksi sisällön julkaisemiseksi – ja valitettavasti moni yrittäjä kirjoittaakin ”sitä sun tätä”. Tämän isoin ongelma on se, että kun kirjoitat tänään tästä ja huomenna aivan muusta, ei sinusta jää yhtä selkeää muistijälkeä.

Tekemisesi ei siis tällöin ole johdonmukaista ja loppujen lopuksi yleisösi on vain hämillään siitä, kuka olet ja mitä teet. 

Laadi siis alkuun aivan yksinkertainen sisältöstrategia:

  • Kanavat: Missä julkaiset? Blogi, LinkedIn, uutiskirje, YouTube…?

  • Teemat: Mitkä aiheet kiinnostavat kohderyhmääsi?

  • Julkaisuaikataulu: Kuinka usein julkaiset sisältöä?

  • Mittarit: Mistä tiedät, toimiiko sisältösi?

Ei tarvitse olla täydellinen – tärkeintä on aloittaa ja kehittyä matkan varrella.

3. Aloita kirjoittaminen – yksinkertaisesti

Kirjoittamisen aloittaminen on monelle vaikein osa. Tässä muutama vinkki:

  • Aloita yleisistä kysymyksistä, joita asiakkaasi esittävät usein (tai jos asiakkaita ei vielä ole, mieti mitä he saattaisivat kysyä, tai googleta asiaa ja kysele vaikkapa tekoälyltä. Näin pääset alkuun, mutta muista, ettei tekoälytekstit korvaa koskaan omaa ajatteluasi ja osaamistasi – sinä olet alasi asiantuntija.)

  • Kirjoita ensin ronskisti, editoi myöhemmin. Ensimmäinen versio saa olla raakile.

  • Käytä selkeää ja omaäänistä kieltä. Kirjoita niin kuin puhuisit asiakkaallesi.

Kirjoittaminen on taito, joka kehittyy tekemällä. Siksi suosittelen kirjoittamaan mahdollisimman paljon itse. Ja mikäli kirjoittaminen vielä takkuaa, mutta olet valmis kehittämään, lähde rohkeasti mukaan kehittämään taitojasi aloittamalla Startti tavoitteelliseen kirjoittamiseen -kurssista. 

> Lue myös: Mistä aloittaa kirjoittaminen? 5 loistavaa harjoitusta tyhjän paperin kammoon

 

4. Kiinnitä huomiota otsikoihin

Hyvä sisältö ansaitsee tulla nähdyksi ja pysäyttävä reaktio luodaan oikeanlaisella otsikolla.

Kiinnitä huomiota seuraaviin asioihin:

>> Hyvä otsikko puhuttelee sitä henkilöä, KENELLE teksti on suunnattu.

>> Hyvä otsikko kertoo syyn pysähtyä lukemaan.

>> Hyvä otsikko ei jätä asioita arvailun varaan, vaan on selkeä ja ytimekäs.  

Mikäli kaipaat lisää vinkkejä otsikointiin, nappaa tästä itsellesi 3+1 täsmävinkkiä otsikointiin -video.

 

5. Seuraa tuloksia ja jatka kehittymistä

Sisältömarkkinointi ja kirjoittamisessa kehittyminen ei ole pikainen juttu, vaan maraton, jossa tulee jatkuvasti uusia oivalluksia ja myös kehittymisen paikkoja.

Oikeastaan kehittyminen alkaa vasta siitä, kun ymmärtää, miten vähän vasta osaakaan ja tietääkään. Ja toivon, ettei tämä ole masentava ajatus, vaan innostaa sinut oppimaan uutta ja kehittämään taitojasi – sillä kirjoittaminen todellakin on taito, jota voit opetella ja jossa voit koko ajan kehittyä – ja myös Sanarikastamo kirjoituskursseilla löydät opiskeltavaa vaikkapa vuodeksi tai pariksi. 

Muista kuitenkin seurata niin omaa kehittymistäsi kuin sitä, miten oma sisältösi toimii. Tutki esimerkiksi:

  • Mikä aihe kiinnostaa eniten?

  • Missä kanavassa yleisösi on aktiivisinta?

  • Mitkä sisällöt konvertoivat asiakkaita?

Käytä oppimaasi seuraavien sisältöjen suunnittelussa ja opettele myös kierrättämään parhaita tekstejä, jonka myötä helpotat omaa työtäsi.

(>> Lue myös: Näin luot yhdestä blogitekstistä 11 julkaisua.)

 

Aloittaminen ei siis vaadi täydellistä suunnitelmaa tai kymmentä valmista blogikirjoitusta.

Tärkeintä on, että tiedät kenelle kirjoitat, miksi ja mitä haluat sanoa. Kun julkaiset ensimmäisen sisällön, olet jo matkalla. Jokainen askel vie sinua lähemmäs selkeämpää viestintää ja vaikuttavampaa markkinointia.

Kaipaatko lisää näkyvyyttä kanavissasi, innostunutta ja sitoutunutta yleisöä sekä myyntiä, muttet oikein tiedä, kuinka sen tekisit? 

Startti tavoitteelliseen kirjoittamiseen -kurssilla opit, kuinka kirjoitat kiinnostavia, innostavia ja myyviä tekstejä omiin kanaviisi. Kasvata seuraajakuntaa, luo sisältöä johdonmukaisemmin ja kirkasta se, kenelle oikeasti teet sisältöäsi. 

4 viikon kurssin jälkeen osaat 

  1. kirjoittaa erilaista sisältöä, joka oikeasti kiinnostaa yleisöäsi.
  2. kirjoittaa koukuttavia tekstejä, jotka jaksaa lukea alusta loppuun saakka.
  3. kasvattaa yleisön sitoutumista omiin sisältöihin.
  4. kirjoittaa tekstiä, joka myy.

Lisätietoa kurssista TÄÄLTÄ